*

VilleTavio

Brexit Eurostoliitossa

Brittien EU-eron myötä suomalaisten sanomalehtien sokea EU-myönteisyys näkyy selvempänä kuin koskaan. Siinä missä Neuvostoliitossa lehtien toimitukset hehkuttivat aikanaan aina lisää sosialismia, vaativat nyky-Suomessa toimittajat lisää liittovaltiokehitystä ja EU-integraatiota. Listaan seuraavaksi esimerkkejä suomalaisten sanomalehtien brexit-kannoista.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen 27.6. mukaan: EU:ta moitittiin vallanahneudesta ja epäonnistumisista, mutta kun sille ei annettu toimintavaltaa, se tuomittiin epäonnistumisiin. Näin kävi esimerkiksi turvapaikkapolitiikassa.

Helsingin Sanomat katsoo, että EU:lle ei ole annettu tarpeeksi valtaa. HS:n ratkaisu onkin, että EU:lle pitää antaa lisää valtaa. 20 vuotta kestänyt suomalaisten aivopesu elää ja voi hyvin. Todellisuudessa EU:lle on jo annettu EU:n jäsenmaissa ylin päätösvalta. HS:n kanta, että turvapaikkapolitiikka olisi onnistuneempaa, jos EU:lla olisi siinä kaikki toimintavalta, on täysin nurinkurinen, sillä EU:lla on turvapaikkapolitiikassa jo nyt jäsenmaita sitova valta. Juuri EU:n turvapaikkalainsäädäntö estää jäsenmaita, kuten Suomea, tekemästä vastuullista turvapaikkapolitiikkaa.

Turun Sanomien pääkirjoituksen 26.6. mukaan: Osa pelkää unionin hajoamista. Silloin palattaisiin keskenään kilpailevien kansallisvaltioiden aikaan. Sen jälkiä EU edeltäjineen on menestyksellisesti siivonnut 65 vuotta.

Turun Sanomat jatkaa tutuksi tulleella pelottelulinjalla. Elävätköhän TS:n EU-fanaatikot omissa harhakuvitelmissaan, joissa kilpailevia kansallisvaltioita ei enää olisi? Suomen suurista kauppakumppaneista esimerkiksi Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina eivät ole EU:n jäsenmaita, mutta TS:n ei tarvitse tästä välittää, sillä kilpailevat kansallisvaltiot ovat oiva pelotteluväline. Tosin TS esittää kuvan yhtenäisalueen EU-jäsenmaista tässä ylipäänsä harhaanjohtavasti niin, etteivät EU:ssa olevat jäsenmaat kilpailisi keskenään – todellisuudessa ne kyllä kilpailevat ja kovasti. Lisäksi TS vihjailee pelottavasti jopa sodalla ilman EU:n olemassaoloa, joka on aika kova väite vailla kunnollisia perusteluja.

Aamulehden pääkirjoituksessa 22.6. vedottiin Britannian EU:ssa pysymisen puolesta ja äänestyksen jälkeen 26.6. lehden kanta on: Erehdystä on seurannut katumus. Sunnuntaina puoleenpäivään mennessä yli kolme miljoonaa brittiä oli allekirjoittanut verkossa vetoomuksen uusintakansanäänestyksen puolesta.

Aamulehden kantaa ei voi moittia epäselvyydestä, sillä lehti on kaikkein suorimmin ilmaissut vankkumattoman uskollisuutensa EU:lle. Aamulehti ei juurikaan vaivaudu argumentoimaan. Silloinkin kun lehti moittii kansanäänestyksen tulosta erehdykseksi, se tyytyy hyvin köykäiseen argumentointiin viittaamalla Internetissä kiertävään uusintaäänestysvetoomukseen, jonka voi kuka tahansa allekirjoittaa kotimaastaan riippumatta. On käynyt ilmi, että mm. Ylen toimittaja allekirjoitti kyseisen vetoomuksen.

Kalevan pääkirjoituksessa 27.6.: Britannian kansanäänestys osoitti jälleen senkin, että tuskin koskaan yksin järkiperäiset seikat ratkaisevat kansalaisten poliittisia päätöksiä.

Kaleva lähestyy näin ollen brexitiä jo usein vastaan tulleesta demokratiaa vähättelevästi näkökulmasta. Kaleva viittaa ylemmyydentuntoisesti siihen, että äänestäjät olisivat tyhmiä ja harhaanjohdettavissa. Tämä ei kuitenkaan jostain syystä päde lehden mielestä kaikkiin äänestäjiin, vaan ainoastaan niihin, jotka kehtasivat äänestää EU:ta vastaan.

Savon Sanomien pääkirjoituksessa 27.6.: Vaalikamppailun viestintä perustui erilaisille populistisille kärjistyksille ja suoranaisille valheille ja moni äänesti niiden perusteella EU-eron puolesta.

Savon Sanomat niin ikään yhtyy EU-jäsenyyden ihanuudesta laulavien kuoroon. Savon Sanomat katsoo, että EU-eroa kannattavalle ihmiselle on suoranaisesti valehdeltu, ja että kansallisen itsenäisyyden kannattajat ovat tyhmiä, kun eivät erota faktaa fiktiosta.

Salon Seudun Sanomien pääkirjoitus 27.6. kertoo: Tuloksen selvittyä myös moni Brexitin kannattaja on jo todennut katuvansa valintaansa.

Salon Seudun Sanomatkin tietää siis, että jossakin on epämääräinen "monen" äänestäjän joukko, joka todella katuu, kun on noussut kaikkivoipaa EU:ta vastaan.

Ihmisillä on nykyään käytössä Internet faktantarkistukseen ja eri sanomalehtien lukemiseen ympäri maailman. Toivon maakuntalehtien tulevaisuudenkin vuoksi, että yksipuolisesti EU:ta hehkuttavasta copypaste-journalismista jatkettaisiin aidosti asioita punnitsevampaan suuntaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Erikoista, hallituspuolueen kansanedustaja syyttää lehdistöä siitä, että se julkaisee hallitusohjelmaa ja hallitusta myötäileviä pääkirjoituksia ja artikkeleita.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Sekä se vai on riippumattoman lehdistön toimenkuva vai? Oletko kuullut vallan vahtikoira-sanonnasta? Suomessa on kyllä puolueellinen EU-media, pelkkää lammastelua.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllähän se kansanedutajankin on vaikea myöntää, että puoluejohdon linja on muuttunut ja pakko on äänestää hallitukselle luottamusta.
Soinihan esitti Iltalehden mukaan EU-tukien pienentämistä mailta jotka eivät ota riittävästi pakolaisia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset