*

VilleTavio

Turvapaikanhakijat yksityisillä hammaslääkäreillä

Suomi toimii käsittämättömän avokätisesti tarjotessaan turvapaikanhakijoille yksityiset hammaslääkäripalvelut. Kantaväestöllä ei moista oikeutta ole.

Verovaroilla ylläpidetyt vastaanottokeskukset hankkivat ostopalveluina, pääosin yksityisiltä yrityksiltä, hammaslääkäripalveluita turvapaikanhakijoiden vaivoihin, joiden katsotaan vaativan kiireellistä hoitoa. Palvelut kilpailutetaan ja esimerkiksi Turussa turvapaikanhakijat käyvät nyt hammaslääkäriasema Dentassa ja Helsingissä Hammaspeikossa.

Vastaanottokeskukset hankkivat myös tulkkauspalvelut vastaanottopalveluina lääkärikäyntien ajaksi. Esimerkiksi Turun alueella tulkkikeskus veloittaa yhden tunnin asioimistulkkauksesta veroineen noin 80 euroa.

Merkittävä osa turvapaikanhakijoille varatuista hammaslääkäriajoista jää kuitenkin käyttämättä ilman ennakkoperuutusta, koska turvapaikanhakijat eivät tule paikalle. Tällöin haaskataan niin hammaslääkärin ja hoitajan kuin tulkinkin työaikaa, sekä veronmaksajien rahaa. Käyttämättömästä ajasta veloitetaan peruuntumismaksu, joka esimerkiksi Helsingissä on 45 euroa kerralta. Sitä ei peritä turvapaikanhakijalta, vaan peruuntumismaksu maksetaan suoraan vastaanottokeskuksen budjetista. Turussa turvapaikanhakijan poissaolon vuoksi valtion kassasta maksettava peruuntunut aika maksaa 42–62 euroa.

Kaiken lisäksi tulkkauskulut jäävät veronmaksajien maksettaviksi myös käyttämättä jääneistä ajoista, eikä niitäkään peritä turvapaikanhakijoilta itseltään.

Kantaväestöön kuuluva taas saa maksaa kunnallisen puolen hammassärkyjen hoidosta käyntimaksun sekä toimenpidemaksuja hoidosta riippuen. Peruuntumismaksu on 51,40 euroa, joka peritään jokaiselta kantaväestöön kuuluvalta ja lisäksi kunnat vievät maksamattomat laskut nykyisin pikavauhtia perintäfirmoille.

Olen eilen 11.10. jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn, mitä hallitus aikoo tehdä huolehtiakseen siitä, että kantaväestö ei olisi turvapaikanhakijoita huonommassa asemassa kiireellisissä hammaslääkäripalveluissa eikä niiden peruuntumismaksujen maksuvelvollisuudessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Aivan käsittämätöntä. En tuohon muuta osaa sanoa. No sanon kuitenkin, että jotain tarttis tehrä.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Maanantaina MOT esitti laskelman, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden majoittamisesta on maksettu 200 miljoonaa ylimääräistä siitä lähtien kun pakolaisbuumi alkoi. Johtuen mm. siitä, että majoitusvuorokaudesta per henkilö on veloitettu Helsingin keskustan hotellien arkihintojen veroisia summia. Ja moiset veloitukset on tilattu vailla kilpailutusta.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Ja nämä olivat kai vain majoituskuluja? Niiden päälle tulee paljon kaikenlaisia muita menoja, kuten nämä hammaslääkärikulut. Kallista on maamme veronmaksajille, ja epätasa-arvoistakin!

Pakolaisuudella tehdään häpeilemättä maassammekin suurta bisnestä, pyyteettömästä auttamishalusta ei tietoakaan.
***
Asiallinen kysely Ville Tavio!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Unohtamatta kielteisistä turvapaikkapäätöksistä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut asianajopalkkioineen ja tulkkikustannuksineen. Milloin mahdetaan saada julki kokonaiskustannusten määrä, joka on ton alla?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On luonnollisesti mukavampi hymyillä maksutta hoidetuilla hampailla.

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

Ihmeellisiä koneinsinöörejä, kun eivät osaa edes hammashygieniasta huolehtia. Itse kävin kolme vuotta sitten vedättämässä viisurin pois ja sitä ennen 2007. Passin lisäksi taitaa olla hammasharjatkin kadoksissa.

Käyttäjän marttiimmonen7 kuva
Martti Immonen

Herää väkisinkin kysymys, mistä tässä onkaan kysymys?
VOK-majoitus pois valtion kuluista ja sitten asialle vihkiytyneet tahot, kotoutuneet ja kansalaiset yleensäkin kustantamaan nämä kulut lahjoitusvaroin.
Ei näitä kuluja kuulu maksaa kansan verorahoista, kun samaan aikaan kantasuomalaisilta kerätään enemmän veroa ja leikataan kaikesta mahdollisesta . Kyllä suomalainen sosiaaliturvan tulee koskea vain meitä oman maan kansalaisia. Meillä on jo tarpeeksi sosiaaliturvan varassa olevia omasta takaa, koska Suomessa ei valitettavasti ole saatu työttömyyttä kuriin, puuttuu niitä työpaikkoja !Velkavuori vain kasvaa....

Vapaaehtoisrahoituksella jokainen voi kykynsä ja halunsa mukaan auttaa vaikkapa näitä VOK-majoitus busineksia, mutta ei kai nyt sentään pakolla ?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Millä tavalla kuvittelisit turvapaikan hakijoiden kuorimittavan sellaisten kuntien kunnallista hammashoitoa, jotka ottavat heitä vastaan?

Käyttäjän HannuTaskinen kuva
Hannu Taskinen

Onko nuo palvelut kuntien tarjoamaa, vai maksaako valtio kulut kunnille täysimääräisinä? Kouvolan kaupungilta ei kuulemma saa valtuutetutkaan tietoja kuluista, koska ne ovat salaisia. Onkohan tuo oikeudellisesti pitävä salaus?
Joka tapauksessa valtio tai kunta, tai molemmat yhdessä maksavat velkarahalla.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

No tähän on helppo ratkaisu. Annetaan turvapaikanhakijoille oleskeluluvat, niin sitten he pääsevät kunnallisten palvelujen ja kunnallisen hammaslääkärihoidon piiriin.

Turvapaikanhakijoillahan ei ole oleskelulupia, eikä virallista asuinkuntaa, ja hammaslääkäripalveluthan nääs ovat kunnallinen palvelu. Ellei ole oikeutta niihin, niin sitten se purukalusto hoidetaan yksityisellä.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Turvapaikkasysteemissä on niin loputtoman paljon näitä "valuvikoja", kun sitä ei ole luotu alunperinkään tällaista kansainvaellusta varten, vaan yksittäisiä poliittisia pakolaisia varten. Siitä syystä kustannuksista kasvaa joka käänteessä järkyttäviä.

Muistan eräästä odottelevia turvapaikanhakijoita etelässä kuvanneesta dokkarista, että eräskin perhe sanoi haluavansa Eurooppaan nimenomaan hoidattamaan perheen miehen huonossa kunnossa olevat hampaat.

Mutta päättäjiä (paitsi PS:ää) eivät kulut haittaa. Tulee niin mieleen, millainen mafia täällä on maan johdossa, kun rahaa poltetaan, kuin roskaa samalla, kun lapset kärsivät ympäri maailmaa puutteessa ja kurjuudessa.

Ja yliopistot sanovat, ettei niillä ole asiantuntemusta selvittää humanitaarisen maahanmuuton kustannuksia! Pidetään sitten vaan piikki auki? WTF!?! "Vantaa yritti hankkia maahanmuuton kululaskelmia perussuomalaisten valtuustoaloitteen johdosta, mutta useat korkeakoulut kieltäytyivät tutkimuksen teosta.
– Helsingin yliopiston 15. syyskuuta 2014 lähettämästä vastauksesta käy ilmi, ettei yliopistolla ole riittävää tieteellistä asiantuntemusta, käsitellyssä vastauksessa todetaan." http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/324871-ma...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Maahanmuuttoon liittyvät kustannukset lisätalousarvioiden jälkeen kohoavat tänä vuonna 594 miljoonaan euroon Hesarin mukaan (H.S. 16.9.2016). Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että rahaa on pantu palamaan. Vertauskuvallisesti 594 miljoonaa euroa = 594 metriä korkea pino painosileitä 100 euron seteleitä.
Maahanmuuttajien etuoikeudessa yksityisiin hammaslääkäripalveluihin on selvä ristiriita siihen, mitä sanotaan Perustuslaissa ja sen Perusoikeuksiin kuluvassa yhdenvertaisuuspykälässä (6 §). Suomalainen on saatettu nyt eriarvoiseen asemaan tässä asiassa.

Jouni Suonsivu

Kuten Jussi Jalonen kommentissaan toteaa: oleskeluluvan/turvapaikan myöntäminen ja siirtyminen kunnallisten palveluiden käyttäjäksi, yhdenvertaisesti kansalaisten tapaan.

Lue Jalosen kommentti ja uskon, että ymmärrät sen sisällön - huolesi hälvenee esittämältäsi osin.

Niin yksinkertaista se on.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Blogistin lause: "Verovaroilla ylläpidetyt vastaanottokeskukset hankkivat ostopalveluina, pääosin yksityisiltä yrityksiltä,..." purettuna:

1) Yksityinen bisnes, vaikkapa SPR tai Ulpu Iivari ja kööri politikkojen sukulaisia vuokraa tai ostaa tyhjän kiinteistön.

2) Tämän jälkeen tähän liitetään mahdollisimman paljon erilaisia 'ostopalveluja'.
No kuka ne rahat saa - tietenkin laskuttajat. No ketkä laskuttaa?
Syttykö valo?
_______________________________

"Katsotaanpa hieman, millaisia ihmisiä piileskelee Luona Oy:n takana.
Puheenjohtaja Voutilainen Paavo Kullervo
Varsinainen jäsen Iivari Ulpu Marjatta
Varsinainen jäsen Lauslahti Sanna-Liisa
Varsinainen jäsen Natri Pasi Ilari
Varsinainen jäsen Oksa Markus Kristian

Yrityksen nimenkirjoituslauseke

Yhtiöjärjestyksen mukaan toiminimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin.
Lähde: Kaupparekisteri

Paavo Voutilainen (sd) on entinen Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja, joka kunnostautui Romanian mustalaisten hyysäämisellä ja hankkimalla toimistoonsa 70 000 euron sohvan.

Ulpu Iivari on entinen demarien kansanedustaja, Euroopan parlamentin entinen jäsen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Sanna Lauslahti on kokoomuksen kansanedustaja.

Pasi Natri (kok) on Riikka Uosukaisen (Ylen Ajankohtaistoiminnan päällikkö) entinen ja Miapetra Kumpula-Natrin (sd) nykyinen aviomies.

Markus Oksa (kok) on emoyhtiö Barona Groupin omistaja.
Yhtiön perustivat vuonna 1998 Markus Oksa ja Mikko Leppänen. Oksa toimii yrityksen toimitusjohtajana ja Leppänen hallituksen jäsenenä. Baronan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 155 Meur. Oksa keräsi vuonna 2007 tuloja 6,3 miljoonaa euroa."

http://www.tapioarjo.com/?s=kommentoi&id=5040

Googlaamalla selviää että tiedot pitävät paikkansa.
Siis toistan: Maahanmuuttajat ovat rahanteon väline.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Täältä voi lukea lisää - eli lukekaa myös kommentit ja katsokaa linkit:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14187906/sdp-puolue...

_________

"Vajaassa viikossa Vantaalle on perustettu peräti neljä vastaanottokeskusta, joita on kunnostettu tulijoiden käyttöön tulipalokiireellä.

Vielä alkuviikolla perustetut keskukset sijaitsevat Luona Oy:n tiloissa Ilmailutiellä ja Sokkakujalla. Huomenna perjantaina avataan Auramon ja Robert Huberin tien vastaanottokeskukset."

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/321599-vant...

Henry

Jouni Suonsivu

Tässä blogitekstissä on jotakin hyvääkin, nimittäin (aakkosellisesti) Henry Björklidin, Jussi Jalosen ja Manu Korkmanin kommentit, kiitos heille.

VT: "Verovaroilla ylläpidetyt vastaanottokeskukset hankkivat ostopalveluina, pääosin yksityisiltä yrityksiltä..."

Hammashoitoa, muuta terveydenhuoltoa, ja kuten blogisti ehkä tietääkin, myös ruokakaupat, vaatetusliikkeet, R-kioskit ja monet muut ovat pääosin yksityisiä yrityksiä, koulut taas ovat pääosin kunnallisia tai muutoin julkisyhteisön omistamia. Raha kiertää ja sitä kansantalous tarvitsee - tässä taas lie syy siihen, että esimerkiksi varsin perussuomalaispitoinen Kihniö suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskukseen (yksityisen Pihlajalinnan operoima ja perustama), samoin vastaanottokeskukseen (tässä tapauksessa SPR:n operoima ja perustama) suhtautuu myönteisesti Ruovesi, jossa kaksi kyläkoulua on pelastunut toistaiseksi sulkemiselta, kiitos turvapaikanhakijoiden lasten eikä erityisistä ongelmista ole kaikunut kummastakaan kunnasta, päinvastoin.

Turvapaikan/oleskeluluvan myöntämis-/epäämisperusteet ennen uutta maalinjausta (Afganistan, Irak, Somalia) oli jokseenkin kohdillaan, mutta nyt tyystin pielessä. Muun muassa Britannia ei ole ryhtynyt Suomen omaksuman uuden maalinjauksen mukaiseen turvapaikkapolitiikkaan, vaikka maassa on monta kertaluokkaa enemmän turvapaikanhakijoita ja yleensä siirtolaisia.

Oletan oikeusoppineen ymmärtävän oman alansa perusteet eli perustuslaissa säädetyn kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Perustuslaki ei puhu kansalaisista vaan ihmisistä (jotka ovat Suomen lakien vaikutuspiirissä). Mitä taas hammaslääkäri- yleensä lääkäriaikojen käyttämättä jättämiseen tulee, olkoon kyseessä kansalainen tai turvapaikanhakija, luonnollisesti tilannetta on korjattava. Blogisti vain päätti tässä ottaa silmätikukseen yhden ihmisryhmän, vaikka tiedämme, että itsessään valitettava varattujen aikojen hukkaantuminen oli ongelma myös ennen syksyä 2015.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset