*

VilleTavio

Laittoman maahanmuuttajan lomaltapaluuraha yli 900 euroa

  • Vapaaehtoisen paluun tilasto marraskuu 2016
    Vapaaehtoisen paluun tilasto marraskuu 2016

Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan tämän vuoden marraskuussa järjestetyn vapaaehtoisen paluun kautta on Suomesta poistunut 267 ulkomaalaista. Heistä suurin osa on saanut kielteisen päätöksen eli heillä ei ole ollut laillista perustetta tulla Suomeen.

 

Tilaston mukaan 97,5 % lähtijöistä sai taloudellista tukea. Lähes puolet lähtijöistä sai taloudellisena tukena yli 900 euroa riihikuivaa käteistä. Tietääkseni tästä valtion avustuksesta ei ole maksettu veroja.

 

Suurin osa palaajista oli irakilaisia, joiden vapaaehtoinen paluu on siinä mielessä positiivinen asia, että vieläkään heitä ei saada muutoin kuin vapaaehtoisesti palautettua.

 

Se, että valtio avokätisesti maksaa paluustasi kotimaahan ja ihmiset hyväksyvät tämän, kiteyttää mielestäni varsin osuvasti tragikoomisen näytelmän, jota nykyinen elintasosiirtolaisuus ja siihen liittyvät asenteet ovat.

 

Tänä vuonna vapaaehtoisesti palanneet 1395 irakilaista eivät olisi varmastikaan palanneet, jos heitä olisi Bagdadin lentokentällä odottamassa teloituspartio.

 

Nykyisessä kaaoksessa kielteisen turvapaikkahakemuksen saaneet tulisi kerätä suljettuun palautuskeskukseen ja toimittaa sieltä poliisisaattueessa pikimmiten kotimaihinsa. Jos tämä palautusmalli ei vaikkapa Irakin viranomaisille kelpaa, niin irakilaisia ei pidä enää päästää Suomeen lainkaan.

 

Epäoikeudenmukainen turvapaikkajärjestelmä tulisi lakkauttaa kokonaan ja suunnata resurssit pikemminkin kriisimaita lähellä oleville pakolaisleireille.

 

Kansainvälisestä oikeudesta ja EU-oikeudesta huolestuneille tahoille vastaan yhä: neuvotellaan sopimukset uusiksi tai sitten tulkitaan niitä tiukemmin jo nykyisin tiukempaa tulkintaa harjoittavien valtioiden tahoin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

En muuten usko, että ihmiset tuon osittain laittomien maahantulijoiden palautuskustannuksen nikottelematta nielaisevat.

Voisiko tuon pikkulaskun palautuskuluista osoittaa sille maalle, johon tulija EU n alueelle tullessaan on kirjautunut. Esim. Ruotsihan itse toimii varsin tarkasti sopimuksia noudattaen.
Vai voiko laskun lähettää rouva pääministerille ( hänhän Juhan mukaan kutsuhuudon takana oli, vaikka Juha siis rouva pääministerin käskystä 'lähetä' - nappia painoikin ) Olisko Sipilällä edes nyt nk. munaa

Jompikumpi noista vaihtoehdoista kuulostaisi mielestäni oikeudenmukaiselta.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

900 €uroa on pikkuraha verrattuna vaihtoehto B:n kustannuksiin.
Tietysti tämä on itse aiheutettu kulunki mutta minkäs teet.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ranskassa hätä taitaa olla vieläkin suurempi, kun Hollande (sos.) tarjoa 2.500 euroa kotimaahansa palaaville lähtijöille.
http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/ransk...
"Tarjoukseen sisältyy myös muita etuja, kuten ilmaiset lentoliput kotimaahan sekä mahdollisuus saada taloudellista tukea jopa 10 000 euron edestä."

Käyttäjän Putte kuva
Pasi Pennanen

Ja kun persuilta kysyy "tukea pakolaisleireille" tms. apua, niin vastaus on aina kielteinen. Voisiko saada myös täsmällisempiä ilmauksia ja lukuja kuin "suurin osa" ja "lähes puolet". Asioiden suhteuttaminen on elintärkeää, että saadaan tilanteesta todellinen kuva. Varmasti ymmärrät myös sen, että irakilaistenkin tilanteissa on eroja ja eri alueiden turvallisuustilanne vaihtelee suuresti. Tosin tällainen viesti ei ole yhtä "myyvä" kuin yksioikoiset ja populistiset johtopäätelmät.

Käyttäjän VilleTavio kuva
Ville Tavio

Yli 50% saa yli 900 euroa, joista käteisenä yli 900 euroa saa 48%. Tarkkuuteen liittyvä moitteesi on aiheeton, sillä et tainnut huomata, että kyseinen tilasto on kuvana tämän jutun yhteydessä.

Ei järjen tivaaminen avunantoon ja rahankäyttöön ole "persujen" yksinoikeus, joten kaikkien soisi pohtivan UNHCR:n resurssien ja kansallisten tp-resurssien suhdetta.

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Ei taida sopia blogistille sekään, että Suomesta lähetettäisiin miljardi tai pari pakolaisleireille; siis rahaa, jotta nämä voisivat ostaa mitä tarvitsevat. Tai sitten miljardilla tai parilla tarvikkeita.

Kovin on tekopyhää perussuomalaisten kansanedustajien jargoni koskien maahanmuuttoa. Tällä Uudessa Suomessa kirjoittavat persut eivät oikeastaan muusta kirjoitakaan. Se kertookin jo paljon heidän maailmankatsomuksensa kapea-alaisuudesta.

Käyttäjän VilleTavio kuva
Ville Tavio

Harvoin kuulee näitä, että Suomi on niin rikas että yhtenä yli 190:stä YK-maasta yksin Suomen tulisi kantaa 20%-40% UNHCR:n budjetista.

Luetunymmärtämisharjoituksena vielä toistettakoon, että minulle nimenomaan tässä kuviossa sopisi, että vaikkapa ensivuonna turvapaikkajärjestelmä lakkautettaisi ja kotimaassa pääosin aikuisiin miehiin käytettävät 1-2 miljardia käytettäisi pakolaisleireillä.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen

Kansanedustaja tietysti tietää, ettei turvapaikkajärjestelmää saada nurin ensi vuonna. Samanarvoista, kuin tuo spekulaatio, on oma arvioni siitä, että mikäli niin kävisi, eivät Perussuomalaiset olisi ohjaamassa säästyneitä rahoja pakolaisleireille!

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Valtion velka on 105 miljardia euroa. Tästä kertyisi vertauskuvallisesti yhteensä 105 kilometriä korkea pino sileitä 100 euron seteleitä. Vaihtoehtoisesti tämä pino riittäisi kantilleen moottorien valkoiselle viivalle asetettuna yhtäjaksoisen matkan Helsingistä Lahteen.
Tämän vuoden ja ensi vuoden valtionbudjetti on noin 6 miljardia euroa alijäämäinen. Tätä taustaa vasten näyttäisi siltä, että nämäkin ”lomaltapaluurahat” katettaisiin velkarahalla.

http://www.velkakello.fi/

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kauppa se on joka kannattaa; ihmiskauppa varsinkin. Erityisen kannattavaa se on silloin, jos Ruotsin valtio maksaa menolipun ja Suomen valtio paluulipun.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Pakolaiset usein pakenevat oman maansa hallintoa, sinun mielestäsi nämä ihmiset pitäisi palauttaa näiden hallitusten käsiin. Olet kyllä varsinainen ihmisystävä, jopa perussuomalaiseksi kansanedustajaksi.

Jaakko Häkkinen

Nyt Manu järki mukaan!
Itsehän nuo ihmiset haluavat palata kotimaahansa, kun tämä ei olekaan sellainen paratiisi, millaiseksi ihmiskauppiaat ovat maan maalanneet. Tässä siis tarkasteltiin VAPAAEHTOISIA palaajia. Eivät he siis oikeasti olleetkaan hädänalaisia, vaan käyttivät väärin hädänalaisille tarkoitettua turvapaikanhakukanavaa!
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210030-viela...

Vain noin neljäsosa turvapaikanhakijoista osoittautuu oikeasti hädänalaisiksi eli saa turvapaikan tai oleskeluluvan muin perustein.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210373-vuode...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Mikähän mahtaa olla Turkin kanssa solmitun palautussopimuksen kustannustehokkuus? Viimeksi siellä oli tilanne, että rahaa annetaan 6 miljardia ja joitakin satoja pakolaisia on palautettu, eli yhden palautettavan kustannus olisi luokkaa 10 miljoonaa euroa:

http://yle.fi/uutiset/3-8796830

Ei noin lyhyt merimatka voi yli tuhatta euroa maksaa. Perustan arvioni siihen, että matka maailman ympäri maksaa Kilroyssa 1845 euroa, merimatka Suomesta Viroon 9 euroa ja avaruuslentokin vain 200 000 euroa.

Lisäys: Englantilaisten tietolähteiden mukaan 748 olisi palautettu, suurin osa pakistanilaisia. Kustannus olisi siis 8.02 miljoonaa euroa/henkilö.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset