*

Ville Tavio

Pyrin Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi

Lähden ehdolle Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi. Olen pitkälti samoilla linjoilla Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kanssa.

Kuitenkin ainakin yhdessä kannoistamme on eroa, sillä itse vastustan vahvasti Nato-jäsenyyttä.

Nyt kun seuraavakin puheenjohtaja on todennäköisesti Nato-myönteinen, koen tärkeäksi, että varapuheenjohtajina on puolueettomuuden kannattajia.

Tuen Laura Huhtasaarta toiseksi varapuheenjohtajaksi, sillä yhteistyömme lakivaliokunnassa on ollut saumatonta ja saisimme yhdessä paljon aikaan puheenjohtajistossa.

Toivon Perussuomalaisten olevan ennen kaikkea kansallista itsemääräämisoikeutta ja Suomen kansan etua painottava puolue.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Toivon Perussuomalaisten olevan ennen kaikkea kansallista itsemääräämisoikeutta ja Suomen kansan etua painottava puolue."

Siinä tapauksessa sinunkin pitäisi kannattaa NATO-jäsenyyttä. Ja ei kai uusi puheenjohtaja haluaisi näin tärkeässä kysyyksessä vastakkaisen näkemyksen omaavaa henkilöä varamiehekseen.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Varapuheenjohtajakisaan ilmoittautuminen on aina yhtä noloa, tekee sen sitten Ville tai Simon = ei halua valtaa oikeasti, vaan ruokkia narsismiaan lisääntyvällä näkyvyydellä ja varmistaa paikka puoluehallituksessa.

Jos Ville ois mies eikä mikään turkulainen hiiri, niin hän ois ilmoittautunut varsinaiseen puheenjohtaja kisaan!

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen

Tsemppiä Villelle valintaan! Tuli mieleen muutama juttu. Olitko mukana nk. Tynkkysen listalla vuonna 2015, jos et niin miksi et? Tuolloin olisi ollut mahdollisuus tuoda esille mm. maahanmuuttokriittisyyttä ja EU-kritiikkiä. Et kuitenkaan kannata EU eroa?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Nyt kun seuraavakin puheenjohtaja on todennäköisesti Nato-myönteinen, koen tärkeäksi, että varapuheenjohtajina on puolueettomuuden kannattajia."
****************************************************************

Eli haluat pitää Suomea Valko-Venäjän ja Ukrainan tilanteessa suhteessa itänaapuriin. Nice. Ei loogista, mutta mitäs tuossa sitten. Anna kun arvaan... haluat viedä Suomelta pienen paperisuojankin eli erotaan EU:sta eikä mennä NATOon (eli aidosti ollaan samassa tilanteessa kuin Ukraina ja Valko-Venäjä paitsi vain reilusti pienemmällä väestöllä... "nerokasta" .. Putin kiittää).

Mikäli Suomi sijaitsisi Sveitsin kohdalla, ymmärtäisin paljon paljon paremmin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset