Ville Tavio

Lakialoite kansalaisuuden asumisaikavaatimuksen nostosta

Olen jättänyt eduskunnassa lakialoitteen Suomen kansalaisuuden asumisaikavaatimuksen nostosta.

 

Nykylain mukainen yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta. Esitän asumisaikavaatimuksen nostamista kymmeneen vuoteen.

 

Suomen asumisaikavaatimus on useita Euroopan maita matalampi. Esimerkiksi Itävallassa yleinen asumisaikaedellytys on kymmenen vuotta, Tanskassa yhdeksän vuotta, Saksassa kahdeksan vuotta ja Norjassa seitsemän vuotta.

 

Suomen kansalaisuuksia jaetaan nykyisin liukuhihnalta kymmenen tuhannen kansalaisuuden vuosivauhtia, mikä osoittaa arvostuksen puutetta ja välinpitämättömyyttä tänne tulevia kohtaan. Kansalaisuuden tulisi olla kunnia ja osoitus kiistattomasta sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

Minimaalisen sopeutumisen vaatiminen ja nopea kansalaisuuden myöntäminen ovat huomattava vetovoimatekijä siirtolaisille.

 

Suomen kansalaista ei voi karkottaa, joten emme mahda nykyisin mitään, jos henkilö tekee ensimmäisten Suomessa asumiensa vuosien aikana sellaisia rikoksia, joihin hänen syyllisyytensä käy ilmi vasta sitten, kun Suomen kansalaisuus on jo myönnetty.

 

Suomeen saapuu yhä suuri määrä turvapaikanhakijoita. Kansalaisuudesta on muodostunut heille merkittävä jatkomaahanmuuton väylä, koska kansalainen saa tehdä perheenyhdistämiset ilman toimeentuloedellytystä eli ihmisiä muuttaa asumaan Suomeen puhtaasti sosiaaliturvan varaan.

 

Kansalaisuuden nopea myöntäminen turvapaikanhakijoille todistaa, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä tähtää tilapäisen suojelun sijaan siirtolaisten pysyvään asuttamiseen.

 

Nykyisissä neljässä tai viidessä vuodessa emme opi tietämään henkilöstä vielä paljoakaan. Esittämissäni kymmenessä vuodessa näkisimme jo paljon paremmin, mikä henkilön sitoutumisen taso on ja ansaitseeko henkilö kansalaisuuden.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kansalaisuuden edellytyksenä voisi pitää myös suomen tai ruotsin kielen hallitsemista samantasoisena, kuin mitä toisen kotimaisen kielen hallinnasta on säädetty laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta. (424/2003)

Minilex tietää kertoa seuraavaa:

Laissa on kerrottu, minkälaista kielitaitoa virkamiehiltä vaaditaan. Virkamiehille on asetettu suomen ja ruotsin kielen osalta tiettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Kielitaitovaatimukset ovat erilaiset riippuen siitä, onko virkamies yksikielisen vai kaksikielisen viranomaisen palveluksessa. Viranomaisen on muun muassa rekrytoinnilla ja koulutuksella huolehdittava siitä, että sen henkilöstöllä on riittävä kielitaito huolehtia lain asettamista velvoitteista. Hakuilmoituksessa on oltava maininta esimerkiksi kielitaitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista.

Jos virkamies on kaksikielisen viranomaisen palveluksessa, pitää hänellä olla virka-alueensa väestön enemmistön kielen erinomainen niin suullinen kuin kirjallinenkin taito. Tällöin virkamiehellä pitää olla toisesta kielestä vähintäänkin suullisen ja kirjallisen osalta tyydyttävät taidot. Enemmistön kieli virka-alueella on siis joko suomi taikka ruotsi. Kaksikielisen viranomaisen tulee siis palvella yleisöä suomeksi ja ruotsiksi. Viranomaisen tulee sekä palvelussaan että muussa toiminnassaan osoittaa yleisölle käyttävänsä molempia kieliä. Kaksikielisen viranomaisen tulee yhteydenotoissaan yksityishenkilöihin ja oikeushenkilöihin käyttää näiden kieltä, suomea tai ruotsia, jos se on tiedossa tai kohtuudella selvitettävissä, taikka molempia.

Yksikielisessä viranomaisessa kielitaitovaatimukset eivät ole niin vaativat kuin kaksikielisessä viranomaisessa. Virkamiehellä pitää olla viranomaisessa käytetyn kielen osalta erinomaiset suulliset ja kirjalliset taidot. Toisen kielen osalta riittää, että virkamiehellä on tyydyttävä ymmärtämisen taito.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oligakeillehan voisi myydä kansalaisuutta, ehtona vähintään kymmenen miljoonan dollarin sijoitus Suomeen kymmenen vuoden ajaksi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

#2. Pääsevät Australian, Kanadan ja Yhdysvaltain kansalaisiksi halvemmalla, puolesta miljoonasta miljoonaan. Miksi haluaisivat Suomen kansalaisuuden?

anita frisk

Hyvä kysymys. Miksi tosiaan juuri Suomen? Latviakin myy kansalaisuuksiaan 200 000 eurolla. Toisaalta aika nappikauppaa nimenomaan oligarkeille joku kymmenenkin miljoonan ane.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomen kansalaisuuden sai 9 375 Suomessa vakituisesti asuvaa ulkomaiden kansalaista, joista peräti 96 prosenttia säilytti myös entisen kansalaisuutensa.

https://www.stat.fi/til/kans/2016/kans_2016_2017-0...

Kansalaisuus on muutoin sukupuoleen rinnastuva moninainen yksilön ominaisuus - henkilö voi siis olla koti- tai ulkomaalainen, kaksoiskansalainen, monikansalainen, kansalaisuudeton tai kosmopoliitti.

Käyttäjän Ari-PekkaLeppnen kuva
Ari-Pekka Leppänen

Samalla voisi esittää, että henkilö luopuu vanhasta kansalaisuudestaan jos hakee Suomen kansalaisuutta. Nykyiset kaksoiskansalaisuudet voi pitää mutta uusia kaksoiskansalaisia ei enää tulisi. Mm. Itävalta vaatii vanhasta kansalaisuudesta luopumista jos hakee Itävallan kansalaisuutta. Olisi kaiken puolin selkeämpi systeemi.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Moniko ryssä on luopunut Venäjän kansalaisuudesta?

anita frisk

Onhan noita muitakin vaatimuksia asumisajan lisäksi: suomen tai ruotsin kielen suullinen (tai viittomakielinen) ja kirjallinen taito, henkilöllisyys selvitetty luotettavasti sekä hakijan on selvitettävä mistä saa toimeentulonsa. Se onkin sitten eri asia miten paljon vaatimuksista joustetaan tai onko mitään varsinaista kontrollia olemassa. Esim. jos on saanut kansalaisuuden (eli mm. ko. vaatimukset on täytetty), ei pitäisi olla enää mitään oikeutta maksuttomien tulkkipavelujen käyttöön.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Hakijan pitäisi olla myös omillaan toimeentuleva. Pitää tulla ilman sosiaaliturvaa 5 vuotta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset