Ville Tavio

Sipilän ja Mykkäsen varasuunnitelma irakilaisille

1. Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ideoimasta irakilaisten passidelegaatiosta.

 

2. Pidän erikoisena, että Sipilän hallitus neuvotteli Irakin hallituksen kanssa irakilaisten Suomeen jäämisen keinoista.

 

3. Hallitus keskittyy vääriin asioihin. Laittomasti saapuneille irakilaisille tarjotaan varasuunnitelma Suomessa pysymiseksi, vaikka pitäisi keskittyä lähettämään heidät takaisin Irakiin.

 

4. Sipilän hallitus toimii aktiivisesti irakilaisten maahan jäämisen helpottamiseksi, mutta ei vastavuoroisesti edellyttänyt Irakia vastaanottamaan laittomasti Suomessa olevia irakilaisia.

 

5. Yhtäkään laittomasti Suomeen saapunutta irakilaista ei onnistuta palauttamaan tämän passidelegaation johdosta. Tämä johtuu siitä, että palautussopimusta ei ole saatu aikaiseksi.

 

Laittomasti maassa olevien passittomien ei edellytetä hankkivan passeja. Jos passien saaminen edesauttaisi maasta poistamista, voisi poliisi nähdäkseni hakea passit maasta poistettavien kanssa.

 

6. Suomessa on yhä voimassa työvoiman saatavuusharkinta, joka merkitsee, ettei yhdenkään EU:n ulkopuolisen ulkomaalaisen tulisi saada työlupia matalapalkka-aloille, ei irakilaisten sen paremmin kuin muiden, koska lain pitäisi olla kaikille sama.

 

7. Saatavuusharkinnasta on kuitenkin luovuttu turvapaikanhakijoiden osalta. Turvapaikkaprosessiin hakeva pääsee kaikkiin töihin ilman saatavuusharkintaa.

 

Työnteko-oikeuden saa kolmen kuukauden päästä, jos on esittänyt voimassaolevan ja aidoksi todetun passin tai muun matkustusasiakirjan viranomaiselle silloin, kun on tehnyt turvapaikkahakemuksen. Raja on kuusi kuukautta, jos turvapaikanhakija ei ole esittänyt matkustusasiakirjaa.

 

8. Saatavuusharkinnan piiriin kuuluvan työpaikan saanut turvapaikanhakija saa työskennellä ilman työntekijän oleskelulupaa, kunnes hän A) saa turvapaikan, jolloin työskentely saa jatkua, B) saa kielteisen päätöksen, josta seuraa pitkä valituskierre, jolloin työskentely saa jatkua, tai C) saa lopulta kielteisen päätöksen, josta seuraa työperusteinen oleskelulupahakemus, jossa korostetaan sitä, että henkilö on jo työskennellyt Suomessa vuosia.

 

Lehtien palstoilta saa kohdan C osalta lukea nyyhkytarinoita siitä, miten Suomi karkottaa jonkun työtä tekevän ulkomaalaisen. Näissä tapauksissa valtamedia maalaa mustavalkoista kuvaa, jossa unohdetaan täysin työskentelyä edellyttänyt tapahtumaketju, jossa oikeuksia väärinkäytetään, jotta saataisiin jäädä maahan.

 

9. Oikeuden väärinkäytön kielto on Suomessa unohdettu tärkeä laillisuusvaltion periaate.

 

Rattijuoppokin voi eri syihin vedoten kiistää tekonsa, mutta kun rattijuopumuksesta on tuomittu, on henkilö silloin alun alkaenkin ollut rattijuoppo.

 

Laittomasti Suomen rajat ylittävä (RL 17:7) taas voi aina nykykäytännön mukaan vedota olevansa turvapaikanhakija, jolloin häntä ei enää tuomita, vaikka myöhemmin todettaisiin, ettei henkilö ole ollut turvapaikan tarpeessa. Objektiivisesti arvioiden valtionrajarikoksen oikeushyvää on kuitenkin loukattu, joten tilanne on loogisesti kestämätön.

 

10. Mutta miksi Sipilän hallitus pitää tärkeänä, että maassa ilman passia oleskelevat irakilaiset saavat passin?

 

Sipilän hallitus tahtoo, että turvapaikkaprosessissa vielä olevat tai kielteisen turvapaikan saaneet saisivatkin työperusteisia oleskelulupia (vaatii passin).

 

Kyseessä on varasuunnitelma irakilaisille. Suomeen tuodaan matalapalkkatyövoimaa.

 

11. Sipilän hallitus luo ja ylläpitää järjestelmää, joka legitimoi ilman matkustusasiakirjoja tapahtuvaa (laitonta) elintasosiirtolaisuutta.

 

Ulkomaalaislain porsaanreikiä perustellaan yhä lähinnä arvopohjaisilla argumenteilla, jotka eivät ole juridisesti johdonmukaisia.

 

Lain ja järjestyksen puute houkuttelee jatkossakin nuoria miehiä Lähi-idästä ja Afrikasta saapumaan Suomeen ilman passeja, väärillä nimillä, keksityillä tarinoilla ja kaikkia lain porsaanreikiä käyttäen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Esitän yksinkertaisen kysymyksen. Onko hallituksella tai viranomaisilla laillista keinoa estää irakilaista delegaatiota toimimasta näin?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En osaa vastata laillisuuskysymykseen itse, mutta kovasti kummastelen jos Irakista paenneiden turvapaikanhakijoiden perään voi lähteä kyseisen maan delegaatio selvittämään näiden tietoja ja myöntämään henkilöasiakirjoja ilman että vastaanottava maa tätä haluaa.

Oikeastaan turvapaikkaprosessin kannalta uskomaton tilanne; Syyrian hallituksen delegaatio voisi lähteä maasta paenneiden perään vaikka Kreikkaan selvittelemään henkilötietoja ja "myöntämään" asiakirjoja jos niin päättävät?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kannattaa ottaa huomioon se, että tuon toimen alkusoitto on soitettu sisäasianministeriön ja Irakin virkamiesten keskinäisten neuvottelujen tuloksena. Nuo neuvottelut on käyty vuoden vaihteessa 2015-2016. Näin ollen Suomen viranomaiset ovat halunneet tämänkaltaisen toiminnan, kun ovat sen hyväksyneet.

Ei voida puhua estämisestä missään mielessä, kun on toiminta hyväksytty tietoisesti.

https://www.poliisi.fi/uutiskaruselli/1/0/neuvotte...

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

Täysin käsittämätöntä jos Suomen lainsäädäntö mahdollistaa tällaisen touhun.
Uskon että se siis näin on jos lakimies kerran näin toteaa.
Eihän meillä enää siis ole mitään itsenäisyyttä ja oikeutta näköjään päättää siitä kuka maahamme saa tulla ja kuka tänne saa jäädä.
Toimiiko joku muu maa tällä tavalla? Enpä usko.
Meille turvapaikanhakijoista on tehty jo eräänlaisia jumalia joita me kumarramme.
Kyllä on suvaitsevaisuus huipussaan.
Häpeän itsenäisyytemme puolesta taistelleitten puolesta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Pirjo, kyllä näyttää löytyvän. Nimittäin Madridin kaupunginjohtaja Manuela Carmena ylisti puheessaan "laittomat maahanmuuttajat ovat "sankareita", parempia työntekijöitä kuin espanjalaiset".

https://www.breitbart.com/london/2018/09/12/madrid...

Meidän ministerit eivät näytä uskaltavan sanoa ihan noin suoraan vaan tekojen kautta vain vihjailevat omien työttömien kustannuksella. Palkkatuki auttaa laittomatkin työllistettävän ja loput sitten ilmeisesti elinkustannuksista sosiaalitukena.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

"Voivat työskennellä laillisesti Suomessa" sanoo Mykkänen. Eli mikä tässä on ongelma?

Käyttäjän tapio kuva
Tapio Äyräväinen

Ministeri Kai Mykkänen on ymmärtänyt "laillisen työskentelyn" väärin. Se siinä on ongelma.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Nythän iso ongelma poistuu. Jos kerran passittomia Irak ei ota vastaan niin nythän täällä passin saaneet voi laittaa suoraan passinjaosta lentokoneeseen ja kotiin.

Timo Juutilainen

Tarkoittaako tämä sitä, että mistä maasta tahansa tänne voi tulla"delegaatio" kirjoittelemaan passeja,tai ehkä muitakin asiakirjoja laittomasti maassaoleville ehkärikollisille? Millä tavalla maamme viranomaiset ylipäätänsäkään voivat varmistua "delegaatioitten" oikeillisuuksista ja siitä, ettei kyseessä ole rikollisporukka ym.? Ei käsittääkseni mistään! Hallitusta ja esm. presidentti Niinistöä vedätettiin ns: leluhyväntekijän toimesta ja vieläpä helposti. Turun sankari myöskin sai ylimpää mirhamia, kunnes....Nyt taas viedään valtiota, kuin litran mittaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset