Ville Tavio

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmaston muutos

Ilmastonmuutoksesta, EU:sta ja vähän muustakin

Syksy on ollut lämmin kuten sitä edeltävä kesäkin. Päivät kuitenkin lyhenevät ja vääjäämättä mennään kohden kylmempiä päiviä ja pakkasöitä. Siksi olikin oikea aika täyttää puuvarastot talven lämmityskautta varten. Sähkölämmitteisessä talossa varaavaa takkaa polttamalla säästää energiaa ja pitkän pennin sähkölaskussa. Ostan puuni kotiin kuljetettuna paikalliselta yrittäjältä ja viime viikolla puheenaiheeksi noussut ilmastopaneelin raportti sai meidät pohtimaan, josko EU taas toimenpiteitä miettiessään kaivaisi vanhan kunnon “kielletään puunpoltto kotitalouksissa” -kortin esiin.

Happosateista ja metsävaurioiden uhkasta selvittiin

Metsävauriot kuohuttivat mieliämme 1980-luvulla. Puhuimme happosateista, jotka olivat pääosin peräisin kivihiiltä käyttävien voimaloiden ja teollisuuden rikkidioksidin päästöistä. Happosateiden uhka oli enemmän Etelä-Suomen ongelma. Kuusen kasvatusmetsien harsuuntumista mitattiin muun muassa Salpausselällä.

Euroopan happamoituneita vuoristometsiä tuhoutui silloisen rautaesiripun rajan itäpuolisissa Itä-Saksassa ja Tsekeissä. Etelätuulet kuljettivat sieltä sateita Suomeen, ja sadevesiemme happamuuden pelättiin lisääntyvän entisestään.

Suomi, hallitus ja 1,5 astetta

IPCC:n tuoreen raportin mukaan ihmiskunnan on pahempien seurausten välttämiseksi pakko muuttaa nykyisiä toimintatapojaan niin, että ilmasto ei lämpene 1,5 astetta enempää. Tämä edellyttää kasvihuonepäästöjen vähentämistä 45 prosentilla vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä.

Bioenergia nousi Kansainvälisen Ilmastopaneelin raportin myötä

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivistää lokakuun raportissaan ilmaston muutoksen torjunnan kolmeen keinoon. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennettävä. Metsää on viljeltävä lisää. Kolmas keino on vielä vähemmän tutkittu: ”Hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen bioenergian käytön yhteydessä”.

Joko agendasta siirrytään urgendaan?

Kiinnostavaa nähdä miten eri tahot/puolueet välittömästi ryhtyivät käyttämään tuore ilmastoraportti omiin tarkoituksiinsa. Kotimaiset vihreät (Satu Hassin suulla) toteavat ihan aiheellisesti, Uuden Suomen haastattelussa, että pääministeripuolue keskustalla on kaksi pahaa kipupistettä ilmastopolitiikkaan liittyen: hiilinielut ja turve. 

Maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu yksi juurisyistä ilmastonmuutokselle

Kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaatii tuoreessa raportissaan ihmiskuntaa puuttumaan radikaalein toimin ja pikaisesti ilmaston hälyttävään lämpenemiseen. IPCC:n raportti antaa ihmiskunnalle aikaa 12 vuotta – merkittävät päästövähennykset on saatava aikaan jo vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutoksesta ja päästöistä sekä luonnon monimuotoisuuden menettämisestä puhutaan. Erilaisia kasvi- ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla.

Trump:Suomen ilmalaatu maailman parasta

Tosiasiassa Trump jäi taas kiinni valetodellisuuden levittämisestä.https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005838503.html

Suomessa on maailman puhtain ilma. Toivottavasti asia pysyy samana tulevaisuudessa. 

Ihminen vaikuttaa suoraan ilmanlaatuun kuten myös ilmastoon. 

Kiitos Trumpille kun nostit asian esille ja mainostit Suomea.

Poliitikkojen tulee ottaa jokaisessa päätöksessä myös ympäristöön vaikuttavat tekijät huomioon.

Eroja perussuomalaisten ja hallituksen arvovalinnoissa

Hallitus pyrkii budjettiesityksessään antamaan sen mielikuvan, ettei vaihtoehtoja ole, ellei oteta lisää velkaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Joka vuosi budjettia tehtäessä vaihtoehtoja rahojen käytölle on olemassa vaikka kuinka paljon.

Hiilidioksidin sieppaus sopisi metsien Suomelle

Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeen EU:n energiatoimijat ottavat kasvihuoneilmiön yhä enemmän tosissaan. Tästä kertoo ainakin ilmakehää lämmittävän hiilidioksidin pörssihinta. Se on noussut korkeimmilleen sitten kymmeneen vuoteen. Syyskuun alkupuolella päästöoikeuksia sai pörssissä ostetuksi 21 Eurolla hiilidioksidin tonnilta. Hinta on kolminkertainen vuoden takaiseen verrattuna.

Päästömaksun välttämiseksi fossiilivoimaloille on kehitetty menetelmä nimeltä hiilidioksidin sieppaus ja varastointi. Sen esitteli 1977 italialainen systeemianalyysin tiedemies Cesare Marchetti.

Tikkuviina tuli autoihimme

Vuonna 2107 huoltoasemayhtiö St1 käynnisti Kajaanissa biotehtaansa. Se käyttää raaka-aineena Kainuun ja Koillismaan sahoilta tulevaa sahanpurua. Tehtaan lopputuote on uusiutuva polttoneste, puuetanoli.

Kun tankkaamme jatkossa autoamme, puuetanoli on seoksena bensiinissä.

Bensiinin fossiili/bio -seosajattelu hyväksyttiin Suomessa kymmenisen vuotta sitten, perinteisen poliittisen väittelyn jälkeen. Bioetanolin seos tuli huoltoasemille 2010. Seosajattelu on vahvistunut Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä