*

VilleTavio

Kaikki blogit puheenaiheesta Turvapaikkapolitiikka

Vihreiden puoluekokouksesta ja Muumilaaksosta

Seurasin aktiivisesti vihreiden puoluekokousta koko sen ensimmäisen päivän ja toisena päivänä sivusilmällä. Onnittelut ensinnäkin vihreiden uudelle puheenjohtajalle Touko Aallolle ja varapuheenjohtajiksi valituille Maria Ohisalolle, Hanna Halmeenpäälle ja Veli Liikaselle. Tulette heittämään muille puolueille nyt aikamoisen haasteen. Uskoakseni se suoranainen populismi, jota vihreät on viimeisinä vuosina harrastanut, tulee vähenemään.

Afgaanin karkotusyritys johti Saksassa mellakkaan

Poliisit tulivat kaksi päivää sitten noutamaan 21-vuotiasta afgaanimiestä Asef N:ä ammattikoulusta Saksan Nuernbergissä karkottaakseen hänet maasta. Koulun oppilaat kuitenkin asettuivat poliisiautojen tielle ja estivät niiden lähdön koululta. Paikalle kerääntyi uteliaita ja mielenosoittajia, lopulta väkeä oli paikalla noin kolmesataa.

Pakkopalautuksista

Presidentti Tarja Halonen otti Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessaan kantaa ns. pakkopalautuksiin ja vaati Suomea keskeyttämään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautukset konfliktialueille. Ajatus on absurdi. Samanlaisia kannanottoja on valitettavasti kuultu myös SDP:n, vihreiden ja vasemmiston eduskuntaryhmistä.

Turvapaikanhakijoiden leiri ja läheisetiikan perversio

Kirjoitus julkaistu alun perin Vastavalkea-verkkojulkaisussa: https://vastavalkea.fi/2017/03/15/turvapaikanhakijoiden-leiri-ja-laheisetiikan-perversio/

Vierailtuani ensin Kiasman edessä ja sittemmin Rautatientorilla haastattelemassa mieltään osoittavia irakilaisia törmäsin toistamiseen seuraavanlaiseen argumentaatioon: ”we cannot go back to Iraq, because of x” (”emme voi palata Irakiin, koska x”), x:n ollessa jokin henkilökohtaiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka, joka Suomen lain(kin) mukaan periaatteessa oikeuttaa turvapaikkaan.

Keskustelua turvapaikkakysymyksestä Rautatientorin tp-leirillä

Minulla oli eilen varsin mielenkiintoinen keskustelu parin turvapaikanhakijoiden leirillä pyörivän suomalaisen naisen kanssa. Esitän tässä keskustelun kohokohdat ja kerron samalla, mitä uutta asiasta opin siihen myöhemmin tutustuttuani. Annan myös mielestäni yhden hyvän vinkin, joka tulee huomioida käytäessä keskustelua nk. liberaalia tai ”suvaitsevaa” tp-politiikkaa kannattavan kanssa, mikäli faktat siis noin yleensä kiinnostavat.

Sairas Suomi

 

Tulin eilen kotiin naistenpäivän juhlan jälkeen.

Avasin koneen  ja näin videon, jossa turvapaikanhakija yritti itsemurhaa hirttäytymällä Helsingissä, Ateneumin aukiolla. Siellä sijaitsee pakkopalautuksia vastustavien turvapaikanhakijoiden mielenosoitus. Miehen ystävät ja suomalaiset tukijat ehtivät apuun.

Äärilaita Suomessa levittää jihadistien viestiä

On ollut liikuttavaa, kuinka kirkassilmäinen laita - eräät asiantuntijat mukaan lukien - on aina terrori-iskujen jälkeen toistellut suurena totuutena jihadistien viestiä. Viestin mukaan jihadistit pyrkivät herättämään pelkoa eurooppalaisissa ja väestöryhmien jakautuneisuus kasvaa, jolloin jihadistit saavat enemmän taistelijoita. Ilmeisesti täytyisi vain kävellä vihellellen, kuin mitään ei olisi tapahtunut, miettiä miten voisimme palvella islamilaisessa radikalisoitumisvaarassa olevia ihmisiä entistä paremmin tai syyllistää kantaväestöön kuuluvia.

"Tutustu maahanmuuttajiin ja haluat maapallon ilman rajoja!"

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori ja entinen Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo piti viime keskiviikkona luennon siitä, miten "ennakkoluuloja" EU:n ulkopuolisista maista Suomeen asylum-taikasanalla virtaavia, lähinnä miehiä kohtaan saataisiin hälvennettyä.

Suomen neuvostovastainen hallitus

Kaikki eduskuntaryhmät esittävät eduskunnassa keskustelualoitetta “ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa”. Keskustelu asiasta on ajankohtaista ja tarpeellista, mutta on tärkeää että viimeaikaisista tuomittavista ja valitettavista tapahtumista riippumatta keskustellaan kaikista ääriliikkeistä: äärioikeistosta, äärivasemmistosta, anarkisteista, ekoterroristeista ja ääri-islamisteista.

Kiristynyt turvapaikkapolitiikka näkyy tilastoissa

Maahanmuuttoviraston tuoreet tilastot osoittavat, että heinäkuussa afganistanilaisista turvapaikanhakijoista 58 prosenttia, irakilaisista 85 prosenttia ja somalialaisista 93 prosenttia sai kielteisen turvapaikkapäätöksen (pl. rauenneet tapaukset).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä